sunnuntaina, huhtikuuta 02, 2006

Orpo piru helvetissä

Heräsin tänä aamuna seitsemältä kännykän surinaan. Akku loppumassa. Samassa muistin mitä olinkaan unohtanut vanhempieni luokse. Kännykän laturin. Harkitsin hetken aikaa jaksaisinko tunnin junamatkan Riihimäellä ja myöhemmin takaisin yhden laturin takia. En jaksanut. Onneksi isäni ystävällisesti lupasi pistää laturin postiin, kun soitin kotiin viimeisillä akun rippeillä. Eli puhelin saattaa toimia taas puolessa välissä viikkoa.

Kuviakaan en blogiin saa, koska nuoruusiändementia vaivasi oikein kunnolla, kun pakkasin reppuani torstai-iltana. Olen jättänyt kameranikin vanhempien luo. Se sentään löysi torstaina tiensä jonnekin repun lähistölle. Unohdin vain pistää sen sinne ja joudun olemaan lauantaihin asti kameraton. Lankoja tuo dementiani ei nähtävästi koske. Raahasin nimittäin Tampereelle repun täydeltä 7 veikkoja, joita olin ostanut Riihimäeltä joskus alkuvuodesta.

Tänään pitäisi vielä lähteä tarpomaan filmivuokraamoon. Aioin eilen lainata pari leffaa ja katsella niitä samalla kun neulon. Menin siis Makuuniin - ja totesin, että ovi oli lukossa. Nähtävästi aukioloajat ovat viitteellisiä. Tänään teen siis uuden yrityksen ja jos ovet ovat taas kiinni, tarvon loskassa seuraavaan Makuuniin, joka on parin kilometrin päässä. Sitten tulisi ainakin tehtyä sunnuntailenkki.

Sunnuntaiaamua paransi kaikesta huolimatta se, että huomasin uuden Ullan ilmestyneen. Ihastelin noita sauna-sukkia. Vaaleanvihreää Nalleakin löytyisi. Aloitin siitä Farkkunaisen polvisukkia, mutta innostus on hiipunut, varsinkin kun kyseisten sukkien kantapää ei sovi omaan jalkaani ollenkaan. Mistäköhän johtuu moinen.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Suosittelen kyllä lämmöllä vierailua Tapion kaupassa:)

laurar kirjoitti...

Hei kivaa, uusi kiva blogi. Tervetuloa bloggaamaan!