keskiviikkona, helmikuuta 21, 2007

Hiljaisuus päättyy

No niin, eihän tässä olekaan mennyt kuin puoli vuotta ilman päivitystä. Syytän kyllä ihan täysin tuota ihanaa koiruutta, joka on vienyt aikaa. Esittelyssä on siis tällä kertaa blogikoira Edi.

Olen joutunut toteamaan, että koiran kanssa neulominen voi olla ihan tapahtumarikasta. Viime sunnuntaina mua odotti olohuoneessa mukava aamuylläri. Olin lauantaina jättänyt Novitan Bambusta aloittamani työn sohvalle. Istuskelin aamulla makkarissa tietokoneen äärellä ja koira puuhaili omiaan olohuoneessa. Lähtiessäni käymään keittiössä selvisi, mitä Edi oli puuhannut... Kerä Bambua oli levitetty hämähäkinseittiä mukaillen olohuoneen matolle. Ja eikun setvimään ja kerimään. Siihen meni lähes kaksi tuntia.

Nyt olen vasta saanut rauhoituttua neulomaan. Koira on saanut pipon ja villapaidan. Itselle on nyt tulossa ruskea jakku, joka oli 01/06 Modassa. Lisäksi olen kartoittanut ompelijantaitojani. Tänään valmistui kolmas haalarinompelun taitonäyte.

2 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Kiva kuulla sun kuulumisia pitkästä aikaa. Hieno toi haalari!

Markka kirjoitti...

Voi miten ihana koira! Minkä rotuinen tuo on?