torstaina, tammikuuta 19, 2006

Minut haastettiin...

omituisten tapojen meemiin. Ihmettelin hetken aikaa saatuani Lappikselta kommentin, jossa kerrottiin, että minut on haastettu. "Omituisten tapojen mikä?", mutta lopulta sekin selvisi. Eli tässä ovat viisi omituista tapaani:

1. Pakkomielle tarkistaa sähköposti noin parikymmentä kertaa päivässä. Täytyisi tietysti sanoa, että sähköpostit, koska niitä on useampi ja kaikkia pitää seurata samalla ahkeruudella.
2. Kykenemättömyys tiskata, ennen kuin puhtaat astiat loppuvat. Ja tiskipöytää ei enää näy astiaröykkiön alta. Okei, en pysty tiskaamaan astioita parin päivän välein. Se olisi fiksua ja veisi huomattavasti vähemmän aikaa kuin kerran viikossa tehty suurtiskaus.
3. Mustapäiden puristelu. Häpeällinen salaisuuteni. Olen varmaankin väärällä alalla, olisi ollut parempi ruveta kosmetologiksi. Onneksi mustapäitä on omassa naamassa ihan riittämiin.
4. Ihastus Deadwood tv-sarjaan. Ostin ensimmäisen kauden dvd:llä ja olen katsonut kahden viikon aikana, joka jakson noin kolmeen kertaan... Mutta katsellessa on mukava neuloa!
5. Kalenterin selaaminen. Tämä kuuluu oikeastaan samaan sarjaan sähköpostin lukemisen kanssa. Tiedän, ettei siellä kalenterissa ole mitään ihmeellistä uutta menoa ja muistan ulkoa ne entisetkin, mutta selaan sitä silti.

Tässä näitä nyt tuli. Haastettujen tulee kirjoittaa meemin säännöt blogiinsa ja haastaa viisi uutta ihmistä mukaan. Itse haastan blogit Sahramin solmut, Tikkuakkailua, Kaija kutoo, Nyhertäjä ja Tiinan päivä. Kun ketään edellisistä ei tunne, niin kosto on harvinaisen suloinen. Ihmetelkää sitten tekin, että mikä ihmeen meemi?

Ei kommentteja: