keskiviikkona, heinäkuuta 25, 2012

Helmin designtakki

Löysin äskettäin netistä kuvan koiran takista, jossa oli laskostukset takin helmassa ja ajattelin, että jotain tuollaista haluan tehdä Helmille. Joten eikun piirustuspöydän äärelle muokkaamaan kaavoja ja ompelemaan. Laskostus idean sain toteutettua niin kuin olin ajatellutkin, mutta muuten takki kaipaisi pientä parantelua. Päätin tehdä rinnan kohdalle muotolaskokset (ei toiminut...) ja kivan pyöreäreunaisen kauluksen (ei toiminut...). Tän kaavan pariin täytynee vielä palata jossain vaiheessa. Pienten muokkausten ja yksivärisen kankaan kera.



Tässä vielä inspiraation lähde, The Rover Boutique Etsyssä.

(Kuva: The Rover Boutique, Etsy)

tiistaina, heinäkuuta 24, 2012

Virkkausta

Aloitin lankavaraston harventamisen virkkaamalla kolmiohuivin. Ohje oli täältä. Huomaa, että virkkaus on jäänyt vähemmälle, sen verran monta kertaa sain tehdä pari ensimmäistä kerrosta, vaikka ohje oli yksinkertainen. Lankana oli kaksi kerää jotain Araucanian lankaa, en huomannut katsoa mitä tarkalleen.


maanantaina, heinäkuuta 23, 2012

Kesäpuhdetta

Näin kesälomalla pääsin taas vauhtiin käsitöiden kanssa. Projektina on saada tuo kangas- ja lankavarasto huomattavasti pienemmäksi.

Apina-kangas on odottanut kangasvarastossa ainakin vuoden, että teen koirille sadetakin. Nyt sain sen vihdoin aikaiseksi ja aika hienot niistä tuli, vaikka itse sanonkin :)


Itselleni tein kesäkassin, kaava on Hobo bag. Tätä Finlaysonin kangasta löytyy kaksi parin metrin palaa, jotka olen ostanut viime kesän alennusmyynneistä. Luultavasti päädyn tekemään siitä loputtoman määrän erilaisia kasseja. Kangas on melko paksua puuvillaa, joka kävisi hyvin tyynyihin, mutta en pidä tuosta väristä tyynyissä tai verhoissa. Koirille siitä voisi tehdä vähän hienomman takin, jos laittaisi vaikka trikoot vuoreksi. Ideoita kankaan tuhoamiseksi otetaan vastaan.