torstaina, maaliskuuta 17, 2011

Bloglovin'

Blogia voi nyt seurata myös Bloglovinin avulla!

keskiviikkona, maaliskuuta 16, 2011

Kaikkihan niitä käyttää

Haalarit on kuulemma muodissa tänä keväänä.








Tein Edille vuorettoman fleecehaalarin, kun lämpötilat pyörii jo plussan puolella päivisin. Kaava on sama kuin trikoohaalareissa. Lahkeisiin en jaksanut alkaa värkkäämään resoreita, joten tein niihin vain taitokset. Fleece ja resori ovat Eurokankaasta.

tiistaina, maaliskuuta 15, 2011

Kokkausilta

Tänä iltana oli tarkoitus ommella, mutta ilta kuluikin ruoanlaittoon. Ja syömiseen... Tein jauhelihaspagettivuokaa, josta tuli ihanaa, vaikka itse sanonkin.

Jauhelihaspagettivuoka
400g jauhelihaa
1 sipuli
jauhelihamaustetta
n. 5 dl vettä
2 rkl tomaattipyreetä
n. 2 dl Aura-juustoa muruina
1 pss mozzarellaraastetta
n. 3,5 dl tummaa minispagettia

Paistetaan jauheliha ja sipuli pannulla ja maustetaan jauhelihamausteella.
Lisätään vesi ja tomaattipyree sekä Aura-juusto.
Laitetaan vuokaan raa'at spagetit ja vähän mozzarellaraastetta.
Lisätään jauhelihakastike ja sekoitetaan.
Levitetään päälle loput mozzarellaraasteesta.
Paistetaan uunin keskitasossa 200 asteessa 20-30 minuuttia.

Jälkiruoaksi tein pätkismuffinsseja. Ohje on Kinuskikissan blogista.


Kaupasta tarttui mukaan myös Burda Plus -lehti, jossa oli ihania mekkojen kaavoja. Ikävää vaan, että lehti on muovikääreessä, joten ikinä ei oikein tiedä millaisia kaavoja sieltä löytää. Olen kerran ennenkin ostanut tuon lehden, mutta silloin kaavat olivat pienoinen pettymys. Suurin osa oli aika kauheita. Tässä numerossa oli kuitenkin useampikin kiva kaava, joita voisi kokeilla.

lauantaina, maaliskuuta 12, 2011

Kivempi kevättakki

Iinulta aiemmin tilaamani finecord-kankaat ovat odotelleen, että pääsevät koirille vaatteiksi. Edi sai tänään kevättakin odottelemaan vielä hiukan lämpimämpiä kelejä. Tämän ompelu ei sujunut ihan kommelluksitta. Ompelin päällikankaan ja vuorena olevan trikoon ensin yhteen kaula-aukon kohdalta ja vasta sitten helmasta. Mun kolmiulotteinen hahmotuskykyni ei selvästikään riittänyt tähän tehtävään, koska kaula-aukkohan jäi pussiin koko komeuden sisään, kun yritin kääntää työn oikein päin... Ja eikun purkamaan.


Muovinen pikalukko ei tuntunut sopivan tämän kankaan seuraksi, joten vatsakappaleen läpät kiinnittyvät tarranauhalla. Takkiin tekemäni kaulus jäi hieman pieneksi, seuraavaan kappaleeseen teen kauluksen isompana. Täytynee välillä alkaa ompelemaan ensimmäinen kokeilukappale Helmille. Edi tuntuu aina saavan sen ekan version, jossa on vielä vähän hiottavaa. Onneksi kangasta riittää vielä vaikka toiseen, paranneltuun takkiin poitsulle.

sunnuntaina, maaliskuuta 06, 2011

Haalari poikineen

Ompelin tänä viikonloppuna koirille trikoohaalareita. Piirsin kaavat koirille mittojen mukaan ja olen tosi tyytyväinen lopputuloksiin. Tein kaavojen piirtämisen jälkeen yhden koekappaleen, jota sitten sovitin koirille ja piirtelin siihen suoraan tarvittavat muutokset.

Edin haalari on väreiltään vähän pliisu mun makuuni, täytyy tehdä seuraava jostain kivemmasta kankaasta. Helmin haalari on sen sijaan väreiltään aivan ihana! Siinä kelpaa lähteä agility-harjoituksiin. Molempien haalareiden trikookankaat ovat Eurokankaan palalaarista.




Lopuksi vielä tuotekehityksen sovitusvaihe á la Helmi. Köllöttelyyn sopivuus on tärkeintä.